Ompa luoja Osannunna
tehhä
jumala julemmas,
paikan muita paremmaksi
sopivaksi sopukaisen,
iloks’ immeisten Elellä
kynnettäväs kyläläisten.
Sep’on Paikka parempainen
sopukainen
sopivampi
Rautavaaran rajakunta,
saloseutu Savolainen
Savo-Karjalan välissä,
Muanselän Mutkasessa.
Ei oo kylä suuren suuri
eikä luajalle levinnä,
vaan on sittäi sitkeämpi,
vaarohia vahvempi kestävämpi
Keskisuurta
Tiäll’ on salot Sinisemmät
Metät muita Vihreämmät
veet Helenan Hohtavaiset
Lammen laineet Läikkyväiset
käki kukkuu Kultasemmin
laajelmasti laulaa lintu
Västäräkki visertellöö
Piiskuttelloo Pikkupeippo.
Entäs sitten Eläväiset
kansalaiset kumman kauniin
|
Pitäjäisen pienet Piiat
listalaiset lisänimmiin Ei-oo Heissä Haukkumista
Moittimista
mokomissa.
Hyvin ovat osannunna
korpiin kätköön
kotiutunna
sinne talot tekenehet
kodinmökit koputelleet
askarrelleet asumukset.
Lapset siel’ on Siitettynnä
potkastunna polvi uusi
taaton töihin jatkajaksi
isän
pellon perijäksi
auttajaksi armaan äidin,
vaan
on silti sisuksissa
ihan aina aatoksissa
kotiseutu koivikkoinen
lehtipuinen leikkipaikka.
Jos on paikat pieneks käyneet
olo tilat ohentunneet
niin on jotkut joutununna
Pakotettu
Paitaressut,
kylät kodit jättämähän
Hyvät metät Hylykeemähän
töitä
Ehtimään Etempee
leipäpuuta levveemmälti.
Muistot sielt’ on mukavimmat
ajatukset
armahimmat
mieliin painuneet Pakinat,
isän kanssa kalastaissa
Verkon Heitossa Veljesten
metsästäissä meijän
poikiin. |
Jospa vielä Viheltäisin
koko rahalla kehuisin
yli muihin ylistäisin
Tiilikasta tilittäisin.
Eipä käyny lasta monta
miestä yhtään
yrittäne
jok’ ei tiijä tiilikasta
lauloo laulua
lehosta.
Mik’ on rauha rannallansa
suollansa
sopu sopiva
aarnimetsässä aavistus?
Sep’ on rauha
rannallansa
suollansa sopu sopiva
aarnimetsässä
aavistus,
kun on kauneutta kahisti
komeutta kolmin verroin.
Herra sinne Heittänynnä
Tarjonna isä Taivaan.
Siellä Miessii mykistyvi,
Hiljaiseksi Nainen Herkii,
lakkoon männöö Lapsosettii.
Sanat suusta sulahtavat,
Häviävät Hämmästelyt,
kauneuttansa katellessa
kurkkiessa komeutta.
Vielä laulan lorun lopuks
irroittelen itkuvirreks
Surulaulun supattelen,
kun Vanhan
kirkon kivittivät
Herran temppelin tuhosivat
Poroks
Polttivat Pyhäkön. |
Mistä Luoja lukkoon mänit
Herra nyrkkiäs
Heristit,
annoit tuhon tapahtua
kiristyä kirouksen,
Mut’ annoit meille armon aikoo
Herra Hetkiäs Hellitit.
Rakensimme uuven korkin
Sisutimme Sulle huoneen
tuhotun
temppelin tilalle
Pyhän Paikan Perustalle.
Uus kun meille urkenevi
toinen
kirkko kerkisi
Pistä sormes saranalle
ikkunalle ikikätes,
Varjele se varkahilta
Polttajilta Puolustele
tule Paateks
Papille
Selustaksi seurakunnan.
Siunoo meitä suuri luoja
kaitse
kaunoinen jumala
anna Onni Ollaksemme
armos lahja avuksemme
että täällä Eläisimme
Olisimme Onnellisia
anna kasvoo kyläsemme
Pitäjämme Pullistua
Et ei Susi meitä söisi
Toinen Pitäjä Purisi
Naapurimme Nielaisisi. |
