Apell-Sukuseura

Takaisin

Sukupäivät 1999 Nilsiässä

 

Sukuseuran kesätapahtuma ja vuosikokous järjestettiin Nilsiän Tahkovuoressa 3 - 4.7.1999. Tapahtumaan osallistui yhteensä 80 henkilöä.
Tilaisuuden juontajana toimi Sakari Ikonen Outokummusta. Hallituksen puheenjohtaja Unto Apell piti aluksi juhlapuheen, missä hän käsitteli sukututkimuksemme nykytilaa ja tulevia haasteita.

nilsiä
Hellin, Hilkka, Saima Liisa

Kun vatsat oli täytetty ja tärkeimmät kuulumiset tuttujen kanssa vaihdettu aloitettiin virallinen vuosikokous. Paikalla oli 26 kokousedustajaa. Kuvassa hallitus vasemmalta lukien: Kari, Esko, Hilkka, Pertti, Unto, Maija, ja Jarmo.

nilsiä

Kokouksen jälkeen Hilkka Blom esitti henkilökuvan isästään Uuno Apell’ista. Esitys oli syvästi koskettava ja monet läsnä olleet löysivät yhtäläisyyksiä omaan lähipiiriinsä.
Päivätilaisuuden lopuksi tutustuttiin suurikokoisiin sukupuihin ja valokuvattiin osanottajat sukupuidensa kanssa.

Pienen tauon jälkeen siirryttiin hotellin tenniskentälle kisailemaan suvun mestaruudesta tennispallon heitossa. Kisaisäntänä toimi Pertti Apell. Kisan aikana oli myös rantasauna lämpimänä. Saunomiseen osallistui noin puolet osanottajista.
Illan koittaessa siirryttiin takaisin ravintolan puolelle seurustelemaan, ottamaan pientä iltapalaa, nauttimaan virvokkeita ja ennen kaikkea nauttimaan hyvästä seurasta

Seuraavana aamuna lähdimme kiertoajelulle tutustumaan Eitikan rannalla oleviin esi-isiemme asuinpaikkoihin. Oppaana Eitikalla toimi Pentti Pentikäinen. Nilsiän uuteen ja vanhaan hautausmaahan tutustuttiin Veijo Apell’in opastuksella.
Sen jälkeen otimme suunnan Rautavaaralle. Siellä tutustuimme myös hautausmaahan, missä oli varsin runsaasti sukumme hautoja. Rautavaaralla oppaana toimi Alli Korkalainen.

Kiertoajelun lopuksi kävimme tutustumassa Kosinmäessä olevaan vanhaan sukumme esi-isien asuinpaikkaan.

Kosinmäki

Oikein hyvää ja kaunista kesää toivottaen
Unto Apell
Hallituksen puheenjohtaja

 

 Katso sukupäivien kuvia jäsenasiat/kuvia suvun tapahtumista sivuilta

Sulje

Alaviiva
Copyright 2010-2017 by Namo Interactive Inc.
All Rights Reserved.
Apell