Apell-Sukuseura

Takaisin

Apell-sukuseuran sukupäivät Lappeenrannassa 29-30.8.2020

 

Tämän vuoden Apell-sukutapaamisen paikaksi valikoitui Lappeenranta. Haastavan ja kummallisen koronakevään ja -kesän jälkeen oli enemmän kuin virkistävää lähteä liikkeelle ja tavata sukulaisia pitkästä aikaa! Vuosikokouksen pitopaikkana toimi Sokos-hotelli Lappee. Puolilta päivin alkoi tutun näköistä väkeä tulla hotellille. Tapahtuma alkoi maljallisella kuohuvaa ja kuulumisten vaihtamisella. Runsas kahvipöytä antoi potkua kokoukselle, joka sujui mallikkaasti. Korona-viruksesta huolimatta paikalle tuli riittävästi seuran jäseniä, jotta päätösvalta oli taattu.

Kokouksen jälkeen suuntasimme hotellin viinibaari Vennin kautta illalliselle Valtakadulle ravintola Laloon.

Lalo

Onneksi ravintolasta oli varattu illallispaikka, sillä paikka oli tupaten täynnä. Ravintolan pitäjä on turkkilainen Yavyz. Hän on saanut ravintolan menestymään erinomaisesti, vaikka paikka on saanut riivatun kiinteistön kirouksen, koska mikään ravintola ei ole siinä aikaisemmin menestynyt. Nyt Lalo on arkisin lounasaikaan täynnä ja viikonloppuisin tarvitaan pöytävaraus. Nimi Lalo juontaa juurensa Yavuzin lapsuuteen, se oli hänen lempinimensä lapsena. Me nautimme suuresti Lalon avohiiligrillin antimista, karitsa oli herkullista!

Ilta oli lämmin, kun suuntasimme kohti satamaa aistimaan venetsialaisten viettoa lappeenrantalaisittain. Kesäkauden päättävä tapahtuma oli nimeltään Sataman valot. Valoja todella oli pimeässä illassa!

Valot

Rantakatu oli kuin satukirjan kuvitusta valaistuine puineen ja pensaineen. Satama-altaan näyttävä suihkulähde muutti väriään taukoamatta. Ravintolalaivat olivat valaistuja, samoin vesillä liikkuvat pienemmät alukset. Musiikkiesityksiin törmäsi siellä ja täällä, oli mieskuorolaulua, lyömäsoittajia ja esiintymislavalla vaihtuivat esiintyjät. Todella mukava tunnelma! Joidenkin sukulaisten nähtiin livahtavan ravintolalaiva Prinsessa Armaadan uumeniin! Ilta oli niin lämmin, että puoliltaöin tarkeni vielä istuskella hotellin terassilla.

Sunnuntaina nautimme hotellissa maistuvan aamiaisen ja sen jälkeen lähdimme parin tunnin opastetulle kiertoajelulle. Erinomainen oppaamme oli Pirkko Kilpi Lappeenrannan Matkaoppaat ry:stä. Ensimmäinen haaste oli bussinkuljettajallamme päästä ajamaan ulos Lappeen ahtaasta parkkihallista, mutta taitavasti kiemurrellen se lopulta sujui. Ihailimme mainiota Kissamies ja kulkukissat-muraalia, jonka on maalannut Leena Pukki.

Kissat

Tuli mieleen lapsuuden loru Kis-kis-kippurahäntä, huomenna mennään Lappeenrantaan, mitä sinne tekemään, kissanpoikia pesemäänů. Ehkä loru oli innostanut tätäkin taiteilijaa.

Sitten ihastelimme Lappeenrannan linnoitusta, jota on alettu rakentamaan jo 1720-luvulla suojaamaan Ruotsin uhanalaista itärajaa. Linnoitus on hienosti restauroitu sisältäen mm. museoita ja taidetyöpajoja, kulttuuri- ja juhlatiloja ja kauniita lehmuspuistoja. Linnoituksessa on myös haluttua asuinaluetta.

Linnoituksen, keskustan ja sataman lisäksi kiertelimme bussilla myös vähän kauemmas. UPM Kymmenen Kaukas on laaja tehdasalue, jossa puu hyödynnetään kokonaan. Lauritsalan moderni kirkko on niiltä ajoilta, jolloin se oli itsenäinen kauppala. Rakuunapuisto on haluttua asuinaluetta, sinne saa rakentaa vain vanhaan tyyliin sopivia matalia punatiilisiä taloja. Saimaan kanavalla jalkauduimme Mälkiän sululle.

Mälkiä

Siellä näimme sekä vanhan että uuden Saimaan kanavan. Ihmettelimme sulun korkeuseroja. Urho Kekkosen puiston muistomerkki ja lukuisat infotaulut kertovat alueen historiasta. Heräsi mielenkiinto matkustaa kanavaa pitkin Viipuriin asti.

Kiertoajelumme päättyi hotellille, jossa jo toivotimme toisillemme hyvää kotimatkaa. Tosin osa joukosta palasi vielä satamatorille syömään vedyt ja atomit ennen kotiinlähtöä. Hyvästelimme myös Markku Hirvelän veistämän Kaunis Veera-patsaan, joka uhkeana tähyilee kohti Saimaata, kai vanhoja hyviä aikoja muistellen.

Oli oikein onnistuneet sukupäivät. Kiitos kaikille, tavataan taas ensi vuonna!

12.9.2020 Hilkka Blom ja Minna Nieminen

 

 Katso sukupäivien kuvia jäsenasiat/kuvia suvun tapahtumista sivuilta

Sulje

Alaviiva
Copyright 2010-2020 by Namo Interactive Inc.
All Rights Reserved.
Apell