|
|||
Sukukirja
Kaaraslahden Holopaisia on valmistunut helmikuussa 2012. Kirjan
voi tilata Väinö Holopaisen kotisivujen kautta Apell Sukuseuran
kaksi perustajajäsentä on äitinsä puolelta Holopaisia.
Hilkka Blom ja Unto Apell ovat Iita ja Kalle-Kusti Holopaisen tytärten,
Vienon ja Elsan lapsia. |
|||
Kirjassa kerrotaan Kalle Kusti Holopaisen sukuhaaran historiasta noin vuosilta 1600-1930. Kirjan 240 sivua sisältävät laajan tietopaketin paitsi Holopaisista myös seudun historiasta. Aikajanat selventävät hahmottamista samoin kuin sukutaulut ja kartat. Käräjäpöytäkirjojen kertomukset perintöriidoista, salavuoteudesta ja noituussyytteistä ovat karutonta luettavaa savolaisen suvun elämänvaiheista. Käsillä tekemisen taito oli varmaan "pakollinen" ominaisuus niin naisilla kuin miehilläkin, mutta 1800-luvun lopulla eläneet Juho Holopaisen pojat Niilo ja Kalle ovat selvästi tähdänneet siisteihin sisätöihin päätellen hattumaakarin ja hopiosepän ammateista. |
Kalle-Kusti Holopainen perheineen. Kuva vuodelta1926 On väitetty että ”Suomalaiset ovat kaikki sukua toisilleen” Niinpä onkin mielenkiintoista, että sukututkija Väinö Holopainen on löytänyt Apellien ja Holopaisten sukuyhteyden Syvärilän Piristen ja Nilsiän Kuosmasten kautta. |
||
|
|
||
|
|||
|