Helsinki kylpi auringossa elokuisena lauantaina kun Apell –sukua kokoontui vuosittaiseen kesätapaamiseensa. Näitä suvun tapaamisia on järjestetty vuodesta 1996, tämä oli 14. kerta. Alkuun kokoonnuimme vain joka kolmas vuosi sääntöjen mukaisen vuosikokouksen merkeissä, mutta vuodesta 2012 lähtien on tavattu vuosittain. Helsinki -päivä alkoi Kappelin legendaariselta terassilta Espan lavan liveohjelmaa seuraten. .Kun kaikki parikymmentä ilmoittautunutta olivat paikalla, siirryimme sisätiloihin tervetuliaismaljojen pariin. Paikalle oli saapunut sekä Henrikin että Mooseksen haaran jälkeläisistä koostuva iloinen seurue. Sukuseuran puheenjohtaja Heidi Hörman toivotti kaikki tervetulleiksi. |
Olisimme viihtyneet kuulumisten parissa pidempäänkin, mutta oli aika siirtyä keskustaan Hakasalmen huvilalle, josta alkoi klo 14 opastettu kierros Helsingin keskustassa. Ennen sitä osa nautti Aurora Karamzinin kauniista puutarhasta ja kahvilan tarjoilusta, kun taas toiset kokivat virkistävän aikamatkan 90 vuoden takaiseen Helsinkiin, ”Suruton kaupunki” -näyttelyssä Töölöstä tuonpuoleiseen Helsingin kaupunginmuseon opastetulla kävelykierroksella "Töölöstä tuonpuoleiseen" kuulimme uuden näkökulman Helsingin menneisyyteen - ja itse asiassa nykyisyyteenkin, sillä kummittelu jatkuu edelleen! ”Kummituskierroksen” erinomainen opas Laura Berger kuljetti meitä Hakasalmen huvilalla huokailevasta vanharouva Aurorasta kansallismuseon valoja sammuttelevan mustan miehen kautta Kansallisteatterin katsomoon. Siellä tietyllä paikalla istuu usein maksamaton asiakas, joka muistuttaa kovasti Aleksis Kiveä. Kansallisteatterin käytävillä liikkuu myös mies kirveen kanssa! Todella mielenkiintoinen, levottomista sieluista kertova kaupunginmuseon kävelykierros kesti puolitoista tuntia päättyen ruttopuistoon Bulevardille. Kotimuseosta merimieskapakkaan Ruokailu oli varattu ravintola Salveen Hietalahden rantaan. Ravintola Salve on kiinteä osa Kampin ja erityisesti Hietalahden historiaa. Ravintolan kunniakas taival alkoi pienestä kioskista, jonka luukusta myytiin ruokaa ja tupakkaa lähinnä merimiehille jo vuonna 1897. Ruokailun jälkeen ajoimme nelosen ratikalla takaisin keskustaan, josta halausten ja kiitosten jälkeen hajauduimme. Nähdään ensi kesänä. 10.9.2019 |
||
|
Katso sukupäivien kuvia jäsenasiat/kuvia suvun tapahtumista sivuilta |
||
|
|||
|