Henrikin ja Mooseksen jälkeläisiä kokoontui Hämeenlinnaan 7.9.2024 Vietimme helteisen syyskuun viikonlopun Hämeenlinnassa sukulaisten seurassa. Tutustuimme niin linnaan kuin vankilaankin opastetuilla kierroksilla. Söimme ja nukuimme hyvin Hotelli Aulangolla. Apell -suvun kesätapaaminen alkoi Hämeen linnan museoravintolassa. Kahvi/teen kanssa saimme tuhdit ruissämpylät sekä makeat leivokset. Esittelykierros oli tarpeen, joukossa oli kaikenikäisiä, vauvasta vaariin. Hämeen linna Linna on rakennettu 1200 -luvun lopulla sotilastukikohdaksi Ruotsin ja Novgorodin rajalle. Linnaa on korjattu useita kertoja vuosisatojen kuluessa. Nykyisen ulkoasunsa se sai noin 1520. Sisätilojen remontit näyttivät uudemmilta, sähkötkin oli vedetty. Kaivohuoneessa kuulimme, että 12 metriä syvä kaivo rakennettiin ensimmäiseksi. Kurkistimme kaivoon, pohjalla kiiltelivät kolikot. Kiertelimme linnan eri kerroksissa. Eräällä seinällä oli maalaus Birger Jaarlista. Kauniskattoisessa salissa oli seinällä ikivanha piirros linnasta. Seinän vieressä haarniskoja ja vitriineissä infoa. Vankilamuseo |
Pari selliä näytti varsin mukavalta. Niissä oli mattoja, verhoja, valokuvia seinillä ja pieni TV. Vankila oli ostanut nämä sellit siinä kunnossa millaisia ne olivat vuonna 1993, jolloin vankilatoiminta loppui ja vangit siirrettiin muualle. Kerroksessa oli myös vesipiste, ilmoitustaulu, vaatevarasto, pelkääjien selli ja eristyssellit sekä vartijoiden huone. Matkaselli sijaitsi kerrosta alempana. Sieltä löytyi myös kahlevarasto. Varsin erikoinen tutustumiskohde. Iltaohjelmaa Ruoka maistui kivassa juttuseurassa. Mukavaa oli tavata ennestään tuttuja Apell -sukulaisia ja uusia Henrikin jälkeläisiä, joista pari oli tullut Ruotsista asti. Ensi vuonna järjestetään kesätapaaminen ja seuraavana vuonna tavataan vuosikokouksen merkeissä kaksipäiväisessä tapahtumassa. Hyvää syksyä ja talvea kaikille. |
||
|
Katso sukupäivien kuvia jäsenasiat/kuvia suvun tapahtumista sivuilta |
||
|
|||
|